tiistai 16. joulukuuta 2014

Valokuvaus Projekti 2 - Shadows/After School

Sivuprojektiksi valokuvauskurssilla valitsin yökuvauksen. En hirveästi välittänyt keskustaan menemisestä illalla, joten kuvasin kuvat suurimmalta osin kampusalueella.


















Seuraavan päivityksen teenkin sitten Suomessa, sillä palaan jo huomenna kotiin, mikä on mahtavaa ja outoa. Koneella odottaa vielä paljon kuvia, joita haluan jakaa blogissani, ja vastaan kysymyksiin joita olen saanut tutuilta ja tuntemattomilta koskien vaihto-opiskelua Irlannissa/CIT:ssa.

Valokuvaus projekti 1 - Doors of Cork

Muutamia kuvia valokuvauskurssilta, jonka aikana otin noin 800 valokuvaa. Siinä oli pieni muokkaaminen ja valikoiminen, koska palauttaa sai vain 60 kuvaa.

Ekassa projektissani siis kuvasi ovia ja niiden yksityiskohtia. Iralantilaisten värikkäille oville on muutama selitys. Yhden selityksen mukaan vaimot kyllästyivät siihen, että miehet menivät väriin taloihin palatessaan pubista, ja päättivät siksi maalata ovet  värikkäästi tunnistettavuuden parantamiseksi. Toisen selityksen mukaan Kuningatar Victoria määräsi, että ovet pitää maalata mustaksi kaikkialla Brittien imperiumissa Prinssi Albertin kuoleman takia. Irlantilaiset sitten päättivät tehdä juuri päin vastoin.

























sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Pikavisiitti Dublinissa

OMG! Enään kolme päivää Irlannissa.

Vietin viimeisen viikonloppuni Irlannissa Lotan, Laurin ja heidän ystäviensä kanssa Dublinissa. Lotta ja kumppanit opiskelevat siis Leedsissä. Vaikka visiittini oli aika lyhyt (to-la) ehdin kuitenkin näkemään paljon. Saavuimme kukin tahoiltamme Dubliniin vasta myöhään torstai iltana niin oikeastaan ehdimme vain majoittautua ja etsimään lähimmän ruokakaupan. Majoittauduimme Dublin Internationalissa, mikä oli kyllä yllättävän mukava halvaksi hostelliksi. Erittäin siisti ja hintaan kuului perusaamiainen, joka tarjoiltiin vanhassa kappelissa.
Lisäksi kävimme yöllä The Hobbit - The Battle of the Five Armies:n ensi-illassa. Elokuva oli ihan ok ja Martin Freeman oli taas aivan paras Bilbona, mutta kaikki ylimääräinen kolmiodraamailu oli erittäin ärsyttävää. Hobiteista olis kyllä kiva saada lyhennetty versio, missa kaikki ylimääräinen olisi leikattu pois ja ehkä annettu enemmän tilaa mm. Beornille ja SPOILERS! paremmin kirjoitettu kuolinkohtaukset Filille ja Kilille. Thorinin kohtaus oli hyvin kirjoitettu. NO MORE SPOILERS!
Perjantaina päästiin sitten tutustumaan kaupunkiin parin tunnin mittaisella kävelykierroksella, jonka aikana kävimme läpi kaupingin eteläpuolen nähtävyyksiä ja Irlannin historiaa. Kierroksen jälkeen kuljiskelimme pitkin kaupunkia ja poikkesimme Luonnontieteellisessä Museossa. Hobitista puheenollen, museossa oli esillä useita Irlanninhirven luurankoja ja sarvia, jotka olivat ihan jäätävän kokoisia. Hobitti elokuvissa Thranduil siis ratsastaa jättiläishirvellä.

Illalla jatkoimme aamuisen oppaamme kanssa pubikierrokselle, jossa maistelimme erilaisia oluita ja viskiä. Olut on edelleen pahaa, mutta viski menettelee. Ilta päättyi erääseen pikkupubiin, jossa kuuntelimme paikallista musiikkia. Tämä musiikkisessio oli siitä erilainen, että muusikot istuskelivat asiakkaisden seassa, ottivat vastaan kappaletoiveita ja mukana laulaminen oli suotavaa. Alapuolella lyhyt videonpätkä, jonka kuvasin pubissa.

Lauantaina pistäydyimme Lotan kanssa Trinity Collegen kirjastossa, jossa on esillä Kellsin kirja (Book of Kells). Kellsin kirja on 800 luvulta peräisin oleva latinankielinen kirja, joka sisältää Uuden testamentin evankeliumeita. Kirja on erityisen tunnettu yksityiskohtaisista kuvituksistaan. Tästä osiosta ei saanut ottaa valokuvia. Kirjaston pitkässä huoneessa oli puolestaan näyttely mytoligiaa ja satuja käsittelevistä kirjoista. Varsinkin kuvitetuista versioista. Pitkä huone on tunnettu mm. Harry Potterista ja Star Wars Episode II:sta.


Loppu päivä kuluikin sitten kierrellessä ja ihmetellessä. Erityisen mielenkiintoiseksi osottautui katu, joka oli täynnä antiikkiliikkeitä. Itse lähdin takaisin Corkkiin jo lauantai iltana, mutta muut jäivät vielä Dubliniin muutamaksi päiväksi. Kannattaa siis tsekkailla Lotan blogia lähipäivinä Dublin päivityksen varalta.

Viikonloppu olisi muuten ollut aivan täydellinen ellen olisi mokannut palatessani Edenhalliin. Jouduin ottamaan taksin rautatieasemalta takaisin asuntolalle, sillä bussiliikenteessä oli jotain ongelmia. Ei siinä mitään, sillä törmäsin muihin Erasmus-opiskelijoihin, jotka olivat myös matkalla Edenhalliin. Pari huonosti nukuttua yötä kostautuivat siten, että unohdin toisen kassini taksin takapenkille. Eikä siinä muuten mitään, sillä kassissa oli enimmäkseen vaan vaihtovaatteita ja meikkilaukku. MUTTA samassa kassissa olivat myös Lotan antamat joululahjat, jotka minun piti viedä mukanani Suomeen. Tässä on vielä pari päivää aikaa selvitellä kassin kohtaloa, joten toivotaan parasta.





Ei mikään pikkunen poro.
 Kuvasta ei ehkä saa oikeeta käsiystä koosta, mutta sarvien välimitta on reilut kolme metrii ja säkäkorkeus yli kaksi metriä.

Paras kuvaus Thranduilin ratsusta. 


Dublinissa oli myös Disney puoti missä olisi ollut kakkea hienoa ja ihanaa. Harmi vaan, ettei matkalaukussani ole tilaa millekkään ylimääräiselle. Eikä kyllä rahat riittäisi juuri mihinkään.

Trinity College Library

Ootko äiti vähän kade?

Hämärä kirjasto selfie.

Pikku animaatioita

Branding kurssin viimeisenä tehtävä oli suunnitella kolme GIF-animaatioa omaan mainostus käyttöön. Tein aika yksinkertaiset pikku animaatiot, jotta kuvat saisi looppaamaan sujuvasti enkä kuolisi niitä tehdessäni. En siis ollut tätä ennen animoinut mitään lukuunottamatta Oriveden opiston improvisaatio animaatiota.










torstai 20. marraskuuta 2014

Kuvituksia kerrakseen

Jes! Sain kaikki kymmenen kuvitusta valmiiksi deadlineen mennnessä, vaikka se vaatikin muutaman huonosti nukutun yön. Tässä siis loput kuvitukseni.


A dream you have will come true.

Love can last a lifetime if you really want it to.

You can make your own happiness.

Never give up. You're not a failure if you don't give up!
If you feel you are right, stand fi rmly by your convictions.

Suurilta osin ole tyytyväinen kuvituksiini, vaikka parantamisen varaa aina on. Stevenin mukaan suurin ongelmani on se, että minulta menee liian paljon aikaa kuvitusten tekemiseen. Lisäksi anatomia vaatii pientä hiomista ja voisin kokeilla rohkeammin erilaisia "valaistuksia". 

Omasta mielestäni olen parantanut taitojani todella paljon tämän kurssin aikana ja loppua kohden aloin myös olemaan nopeampi. (Ensimmäisiin töihin käytin 10-15 tuntia, kun viimeisimpiin vaan 8-10 tuntia). Laitan tähän yhteyteen muutaman vanhan työn tältä/viime vuodelta vertailun vuoksi.